perjantai 17. lokakuuta 2008

Päällepantavaa luihuväreissä (ja vähän muissakin)

Ryhmäkuvassa joitakin luihuisneuleitani, tarkemmin sanoen lapaset, kahdet sukat (toiset "takaperoisella" värityksellä eli harmaa pääväri ja vihreät raidat) ja säärystimet sekä tietysti kolmosleffan mukainen tupahuivi. Kyseisen huivin olen ehtinyt jo tuon kuvan oton jälkeen purkaa, ja nykyään teen sille seuraajaa, josta tulee hiukan eri sävyinen, leveämpi ja pidempi, mutta ihan yhtä luihu silti. ^^
Huivi on tehty tämän ohjeen tyyliin.

Sukat ovat pienin sovellutuksin tehty sen ohjeen mukaan, mikä löytyy about kaikista Seiskaveikan paketeista. Säärystimet ovat ihan putkineuleena tehtyä 2o2n-mallia.
(Kuvassa myös hyppivien kravatin, sulkakynän ja sauvan tekemisestä en ota kunniaa, ne ovat ostotavaraa.)

Samantapainen setti Rohkelikosta niille, joiden silmään punakeltainen on kauniimpaa. Sukat, lapaset ja kaulahuivi ovat omatekemät, hanskat eivät.
Mallit ovat periaatteessa samat kuin luihuissa. Tuo tumppujen perusidea löytyy seuraavasta linkistä höystettynä tasaraitaisten puuskulapasten kuvilla. Ainoa ero noissa linkin lapasissa ja täällä näkyvissä rohkuissa ovat siis raitakuviot. :)

Kolmosleffan mallisesta kaulahuivista on tullut neulottua myös leffakorppari-versio.


Ensimmäisten leffojen mallia olevia huiveja: luihu ja korppari. Luihu 1o1n-neuletta edestakaisin (ja on muuten ihka ensimmäinen potterneuleeni vuosien takaa :) Korppari on hyperpörröinen, hyperlämmin ja hyperpitkä oma viritykseni koville pakkasille. 2o2n on perusneuleena.
Liikennemerkki-huivi kun haluaa erottua. En muista miksi edes tuli tuo tehtyä joskus, käyttöä ei ole liiemmin ollut. En ole kai tarpeeksi Rohkea pitämään sitä kaupungilla :(

Loppuun Dobbysukat (eli vähän karummin jämälankasukat, jotka ovat parinakin parittoman näköiset). "Sorrettujen kotitonttujen auttaminen ei ole ikinä ollut näin edullista - sinun jämälankasi voivat olla kotitontun vapaus!"

9 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Aivan upeita neulomuksia ja hienosti esiteltykin vielä :)

Anna kun arvaan: tuo ensimmäinen Potter-neuleesi on Teddy-lankaa? Muistuttaa kovasti ensimmäistä Korppari-kaulaliinaani, joka oli neulottu tummansinisestä ja pronssinruskeasta Teddystä. Taisipa se olla kaulassani ensimmäisen leffan ensi-illassa...

Medb kirjoitti...

"Hieno esittely" taisi vähän mättää siltä osin, että ei se korppari eka potterointineulomus ollut vaan luihu (prioriteetit ne olla pitää! ;)

Mutta nappiin meni Korpparin lanka, Teddyähän se. Ainoa silloin löytämäni (= kohtuuhintainen, perushypermarkettivalikoimaan kuulunut) lanka, jossa oli lähelläkään siedettävä pronssinruskea väri.

Liekö sinun eka korppari ollut vähän vähemmän massiivinen tuote? :D Pitsineulosta? Jättikokoisilla puikoilla? Lopetit alta kolmen metrin? Tuo omani on meinaan niin paksu, pitkä ja kaikkea, että se päällä ei kyllä kestä sisällä istua varttituntia saati sitten koko leffan mittaa...

david santos kirjoitti...

Really beautiful posting!
Good idea.
Congratulations!!!

Linnea kirjoitti...

Oma eka korpparini oli ihan normaalia Teddyneulosta, mutta eihän se ylilämmin ole, kun on aika kapoinen ja vielä sileää neuletta, niin se menee rullalle. Tyytyväinen olin kyllä siihen silloin.

Voi harmi kun Teddyä ei enää saa kivana tummansinisenä, se oli nätti väri.

Hebi kirjoitti...

Kivan näköisiä :) Olisinpa minäkin jaksanut neuloa noin monta Potter-neuletta :D

Katriina kirjoitti...

Wow! joku on neulonut oikein urakalla! Ihana tuo Rohkelikkoliina, pitäisi joissain vaiheessa ehkä itekki tehä tuollanen :)<3

Anonyymi kirjoitti...

[]AIVAN MAHTAVAA LUPSUKKA![]
Vieläkun itse jaksaisi aloittaa pipon....

Anonyymi kirjoitti...

hii! mahtavaa!

Linnea kirjoitti...

Affuliini, näiden tekijä on Medb :)