perjantai 13. maaliskuuta 2009

Korpinkynsipolvisukat

Nämä sukat ovat olleet jo jonkin aikaa valmiina, mutta en ole saanut niitä siirretyksi kamerasta koneelle tätä aikaisemmin.

Ohje on Me-lehden numerosta 2/2009, olin aluksi aika epäileväinen polvisukkien neulomisen suhteen, sillä pidän pitkien yksiväristen alueiden neulomista erittäin tylsänä, mutta yllättäen näiden sukkien neulominen olikin kivaa ja neulomiseen meni ennätyksellisen vähän aikaa: kolmisen päivää. Tosin toisesta kyllä huomaa, että neuloin sitä seurustelun lomassa, sillä muutamassa kohdassa silmukat ovat kiertyneet tai jääneet liian löysiksi muodostaen pienehköjä reikiä, mutta nielen ne, sillä nämä sukat ovat oikein mukavat jalassa <3
Neuloin sukat muiden korpinkynsineuleitteni "jämäkeristä", eli sukkien värialueissa on pientä vaihtelua sävyissä: yritin neuloa niin, että samat kohdat sukista tulisivat samasta kerästä, mutta olen niin surkea langanmenekin arvioinnissa, että huomasin ensimmäisen nilkkaosuuden jälkeen, ettei lanka riitä ja neuloin sen sitten toiseen sukkaan toiselta sinisen kerältäni. Varren ja jalan osuuksien sävyero erottuu tässä paremmin kuin livenä, mutta sinisten osien ero on aikalailla sama kuin luonnossa :)

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Rohkelikkolapaset

Haa! No nyt ne on vihdoinkin valmiit! Nuo mun rohkelikkolapaset. Ei ole ikinä kestänyt noin kauan vääntää yksiä lapasia. Reilun kuukauden ne oli kesken ja sain kun sainkin lopulta toisenkin lapasen aikaiseksi. Jouduin purkamaan kärjen molemmista koska olin katsonut ohjetta väärin ja neulonut lapaset aivan liian pieniksi. Ja peukalotkin tuli liian ylös ja ranteessa on vähän liikaa tilaa. Eimitkään elämäni onnistuneimmat, siis. :D Seiskaveikasta neuloin ja perus lapasohjetta vähän muokkasin mieleni mukaiseksi. Sainpas sentään tän vuoden puolella valmiiksi.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Kynsitään korpeilla

Niin. Nyt se sitten on valmis. Minun tupahuivini nimittäin, Korpinkynnen leffaväreissähän tuo on. Lankana minulla oli Novitan seiskaveikka, ei kyllä maailman paras huivilanka mutta tikutettu mikä tikutettu :D Lankaa meni kolme ja puoli kerää harmaata, sinistä ei edes yhtä kerää. Huvini painaa siis semmoisen puolisen kiloa. Eikös ole mahtavaa :D

Ja jotta järkyttyisitte oikein paljon lätkäisen vielä kuviakin.
Henkaria on mukava koristaa :)

Ja kaulaankin on mukava päästä lämmittelemään hytisevää Hassua :)

Lisäksi hengentuotteena valmistui Korpinkynsikirjanmerkkikaulahuvi :D Herran jestas kun pitkä sana :D Siitä ei kuvia kun kamera otti ja virta loppui ^^


perjantai 31. lokakuuta 2008

Tähän mennessä tapahtunutta...

Viimeisin potteraiheinen neuleeni on vieressä näkyvä tupalaukku, jonka ohje löytyy täältä. Sitä oli oikein mukava neuloa eikä se ollut kovinkaan vaikea työ, voin kyllä suositella sitä hyvillä mielin niille, joilla on edes jonkinlainen käsitys neulomisesta ja kirjoneuleesta, onnistutte varmasti. Kamalinta työssä mielestäni oli silmukoiden luominen, joten jos se on intohimosi, sinun kannattaa ehdottomasti aloittaa laukun tekeminen, tai sitten myydä aloitussilmukat minulle ;) Ajattelin nimittäin, että voisin neuloa toisen samanlaisen, sillä erotuksella, että neuloisin tuon vaakunan vain toiselle puolen työtä ja toinen puoli olisi sitten tuollaista ruudukkoa.

Löysin myös
toisen samantapaisen laukun, jos en nyt ole ihan pihalla (englanninkieliset neuleohjeet eivät ole alaani) se on pienempi kuin tuo edellinen, joten se voi olla helpommin lähestyttävä, jos tuo edellinen hirvittää työmääränsä puolesta.

Tietokoneeni uumenista löysin kuvan aivan ensimmäisestä neulomastani potter-neuleesta, ohjetta en netistä löytänyt, mutta muistan hyvin, että se löytyi Hp-fanien joulukalenterista vuonna 2004. Nimittäin
minitupalapaset. Kyseisessä kuvassa on luihuisväriset joululahjaksi (?) Libertylle ja korpinkynsiväriset itselleni. Muistan eirittäin hyvin niiden tekemisen, sillä en saanut suljettuaneuletta onnistumaan mitenkään, loin silmukoita ja purin työn parin kerroksen jälkeen kun työ ei onnistunut millään ja kirjominenkaan ei ottanut onnistuakseen sitten millään, mutta sainkuin sainkin aikaiseksi lopulta nuo lapaset, joista olen erittäin ylpeä. Omani tosin ovat kadonneet jonnekkin jo kauan sitten ja Libertynkään lapasista en ole vuosiin kuullut mitään, mutta muisto elää silti.

Lisäksi viime syksynä neuloin itselleni muutamien korpinkynsiväristen sukkien lisäksi ihanat
Dobby-säärystimet, ohje kuvioihin löytyi Linnéan jo mainitsemasta Charmed Knits-kirjasta. Koska lähes poikkeuksetta neulon kaiken seitsemällä veljeksellä kuvio olisi ollut aivan liian iso sukkiin, joten tulokseksi sain säärystimet, joita olen ihan pitänytkin, tosin housujen alla näkymättömissä tai kotioloissa, mutta kuitenkin.

torstai 30. lokakuuta 2008

Luihuilua





Itse tein viime talvena tämän Luihuis huivin HP- fanien ohjeen mukaan. Ongelmia tuli heti alkuunsa, kun en ollut tajunnut ohjeessa käytetyn langan olleen Nalle - lankaa. Minä typerys luotin vanhaan kunnon Seiska Veikkaan. Noh, huivista tuli lyhyempi, kuin ohjeen huivi, mutta sitäkin paksumpi ja lämpimämpi.
Lankaa meni kyllä paljon! Muistaakseni 3 kerää taisin ostaa tuota vihreää lankaa? Harmaata ei mennyt kuin hädintuskin puoli kerää.
Mutta enpä ole tainnut koskaan omistaa näin lämmintä kaulahuivia!

Minua kyllä häiritsee se, että hapsut ovat harmaalla! En millään jaksanut ostaa hapsujen takia neljättä kerää vihreää lankaa (juuri ja juuri riitti tuohon huiviin se kolme kerää). Ajattelin kuitenkin vielä tänä talvena vaihtaa hapsut vihreisiin. Näyttäisi paljon paremmalle. :--)
Kummatkin langat ovat siis Seitsemää Veljestä. Vihreä on metsänvihreää ja harmaa on vaaleanharmaata (lieneekö edes tarpeellista mainita).

Aikaa tämän tekoon tosiaan vierähti! Ainakin kuukauden verran sitä väkersin ja voi luoja, että siinä oli mennä hermotkin niin moneen otteeseen! Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että sain kuin sainkin huivin valmiiksi. Loppu tulokseen olen oikein tyytyväinen.


♥ Heli

lauantai 25. lokakuuta 2008

tupahuiviseni..







Tässä se sitten on. Rohkelikon tupahuivini joka on ihanan lämpöinen kaksine kerroksineen. Neuloin pyöröpuikoilla tätä aika kauan ja ohkaisella langalla kesti neuloa vielä kauemmin. Tykkään huivista kuitenkin ihan hirmu paljon ja olen käyttänytkin sitä ahkerasti. ;)
//muoks. lisäsin uuden kuvan tuohon kun hoksasin miten epäaidolta ja hullulta se toinen kuva näyttikään..

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Korpinkynsittääkö?

Se on valmis! :D


Vihdoinkin! Oli kyllä ihan kamalan tylsää neulottavaa, vaan lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Ihanan lämmin ja paksu Korpparihuivi, oih <3

Huivi pääsee lauantaina mukaan kirjamessuille, missä se toivottavasti tapaa muita tupahuiveja ja viihtyy hyvän kirjallisuuden parissa.